keskiviikko 20. elokuuta 2014

Voihan kutitus!

Sieltä se sitten tuli - nimittäin lähete verikokeille huomisaamuksi. Ajan saaminen oli hieman kortilla, mutta kaikeksi onneksi huomiselle löytyi vapaata. Syynä ylimääräisiin verikokeisiin on voimakas kutina, joka on muutaman päivän vaivannut kutitellen vain sieltä täältä. Eilisen päivän aikana raapimiseen tuli kuitenkin muutos, kun koko vartalo on alkanut syyhyämään hillittömästi, ja viime yönä nukahtaminen tuntui ylivoimaiselta kun raapimiselta ei saanut rauhaa. 

Soittelin neuvolaan soittoajan alettua, ja sain lähetteen asian eteenpäin viemiseksi. Verikokeilla tarkistetaan tämänhetkiset maksa- ja sappiarvot, ja mietitään sitten, mitä jatkossa tapahtuu. Omalla äidilläni nämä arvot ovat olleet hänen kaikissa raskauksissaan koholla, ja jossain luki, että vaiva voisi olla perinnöllinen. Kaikesta huolimatta, toivon, että tulokset tulisivat perjantaihin mennessä - ehkäpä sitten olemme hieman viisaampia! 

Pihviponin eiliset iltapusut pikkumiehelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti