Vauva-arkea

Viisi viikkoa vauva-arkea takana. Miltä nyt tuntuu?

Makuuhuoneesta kuuluu örinää, Juuso on päiväunilla ja varmaan pikkuhiljaa alkaa heräilemään. Pidän kiirettä kirjoittamisen kanssa - koneella oloon ei ole viimeaikoina jäänyt pahemmin ylimääräistä aikaa. Nytkin riskinä on se, että pieni herää ja sen jälkeen on jälleen omanlaista kiirettä. Pää on hieman koittanut särkeä tänään, pyykinpesukone linkoaa vimmatusti parin päivän likapyykkejä, edellinen pyykkivuori on vielä selvittämättä. Lattialla pyörii vauvan leluja, leikkimatto, sitteri ja pullot odottavat keittiössä pesua. Pian pitäisi pakata vauva autoon ja suunnata ponin luokse iltatallin pariin. Olisi paljon tehtävää, mutta nyt minä istun hetkeksi ihan itsekseni!

Jos kieltäisin, ettei vauva-arki ole raskasta, huijaisin itseäni (ja muita) pahasti. Nostan peukalon pystyyn mm. kaikille niille äidelle, jotka jaksavat yksinhuoltajina ja niille perheille, joilla tukijoukot ovat kauempana. Vaikka meillä on paljon auttavia ihmisiä ympärillä, meitä on kaksi huolehtivaa ihmistä kotona ja olen ollut vain päivisin yksinäni, täytyy sanoa, että kyllä ihminen voi olla uupunut. 

Meidän arkemme - millaista se sitten on kuluneiden viikkojen aikana ollut? 

Pienellä on ollut vatsanpuruja alusta asti: toisina päivinä enemmän kuin toisina. On ollut päiviä, kun poika on vain muutaman kerran itkeskellyt mahaansa hetken aikaa, ja päiviä, kun hän ei tee muutakuin itke kipeää mahaa. Poika on ollut alusta asti kova syömään, mutta imetys alkoi muutama viikko sitten tökkimään pahasti. En ainakaan toistaiseksi jaksa avata asiaa enempää, mutta tuttipullot ovat meillä nyt kehissä.

Yöunille siirtymistä aletaan suunnittelemaan kahdeksan jälkeen tavoitteena, että pieni mies nukkuisi kymmenen maissa- toisina päivinä nukahtaminen on ollut jo ennen sitä, toisina päivinä poika on nukuttamisesta huolimatta valvottanut itseään yhteenkin asti. Yöllä herätään syömään n. 3 kertaa, ja aamulla tykätään yleensä nukkua pitkään (paitsi silloin, kun äiti on tosi väsynyt ja Juuso haluaa seurustella jo aamukuuden aikaan). 

Herättyämme noin yhdeksän aikaan käydään pesulla, vaihdetaan vaippa ja puhtaat vaatteet. Sitten on aamiainen - aikuisille kahvia ja Juusolle maitoa. Tämän jälkeen seurustelua, leikkimattoilua tai sitterissä istuskelua, kunnes tulee jälleen nälkä tai uni ja on aika ottaa ensimmäiset päivätorkut. Päivä kuluu iltaan asti pojan kohdalta nukkuen, vaipanvaihto, syöminen ja seurustelu joko tässä järjestyksessä, nurinpäin tai ihan miten milloinkin sattuu olemaan. Äiti yrittää sitten siinä nukkumisen kohdalla tehdä kaikkia omia juttujaan, hoitaa kotia ja juoksevia asioita. Suurinpiirtein kerran päivässä ollaan käyty vaunuttelemassa ulkona, että saadaan hieman raitista ilmaa ja päästään muualle neljän seinän sisältä. 

Nyt kuitenkin takaisin kotiaskareiden pariin! Yritän saada synnytyskertomuksen toisen osan kirjoitettua valmiiksi lähipäivinä. :)

Synnytyskertomus ~ osa 1

Ajattelin jakaa synnytyskertomukseni muutamaan osaan, ettei yhdestä pätkästä tulisi aivan ylipitkää. Tämä ensimmäinen osa käsittelee hieman taustoja, miksi päädyimme sairaalaan, ensimmäiset hetket sairaalassa sekä synnytyksen käynnistämisen. 

Keskiviikkona 20. elokuuta kirjoittelin tuntemistani kutinoista tänne blogiin, ja lähetteestä torstaille labraan verikokeille. Verikokeen jälkeen kaikki lähti kuitenkin etenemään sen verran reippaasti, etten ehtinyt tänne kirjoittelemaan kuulumisia sen saralta enempää. Palataanpa siis torstaille ja verikokeisiin!

Torstai

Aamupäivällä kävin Turun keskustassa jättämässä verinäytteen kymmenen tunnin paaston jälkeen. Kyselin näytteenottajalta, milloin tulokset tulisivat, vastauksena todennäköisesti maanantaina, tuskin toiveita ehtiä viikonlopuksi. Tämä hieman lannisti ajatuksia, olisin nimittäin halunnut saada selvyyden tilaani vielä ennen viikonloppua. Vaikka aamuisin minulla ei lähestulkoon koskaan ole nälkä, tänä aamuna syömättömyys painoi ja kotiintulomatkalla mussutin jo jogurttia. Kävimme kotona kääntymässä ja suuntasimme Myllyyn hakemaan kihlasormuksemme, joita olimme viikon päivät miettineet. 

Kello lähestyi iltapäiväkahta, kun ajelimme kauppakeskuksesta kotiinpäin. Puhelimeni alkoi soida, ja näytössä vilkkui teksti neuvola. Hieman jännittyneenä vastasin, ja tuttu ääni alkoi kertomaan uutisia; tulosten ensimmäinen osa oli jo tullut, sappihapot olivat reilusti koholla. Toinen tulos varmistaisi hepatogestoosin diagnoosin, mutta arvojen ollessa näin pielessä pystyttiin jo arvaamaan, että se se todella oli. 

Hiljaa suljin puhelimen, ohjeena soittaa heti huomisaamuna äitiyspolille aika tarkastukseen - lähete olisi jo valmiina. Hetkeä myöhemmin puhelin soi taas; tällä kertaa soittajana oli kätilö äitiyspolilta. Hän ilmoitti vain, että ei tarvitse soittaa aamulla, kunhan tulen puoli kymmeneksi paikanpäälle. Samalla piti varautua, että sairaalaan jäädään, ja synnytys käynnistetään tilanteen mukaan. Vaikka pienessä mielessäni olin jo jollain tasolla varautunut näihin uutisiin, niiden todeksi muuttuminen tuntui pelottavalta. Ajatukseni siitä, että oikeasti huomenna saatettaisiin olla synnyttämässä tuntui kaukaiselta ja hirvittävältä. Kotona koin tuskaa siitä, että meillä on vähän siivotonta, ja minun piti siivota vielä ennen sairaalaanlähtöä. 

Perjantai

Perjantaiaamuna maha myllersi kun kiireen vilkkaa tarkistelin, onko sairaalakassissa nyt varmasti kaikki tarvittava, onko kameroissa virtaa, entä parkkiraha? Viimeinen näistä unohtui muistamisesta huolimatta, auton bensavalo kehtasi alkaa vilkkua kesken matkan ja kiireisessä aikataulussa piti viilettää vielä tankkaamaankin. Sisälle äitiyspolille singahdettiin viime minuutilla ennen puolta kymmentä, todetaksemme, että siellä kellot käyvät muutamaa minuuttia jäljessä. Huoli pois siis, ilmoittautumaan ja käyrille pieneen koppiin vartin ajaksi.

Sydänkäyrien jälkeen siirryimme kätilöopiskelijan noutamana lääkärille. Ensin minulle tehtiin haastattelua oireistani, kerrottiin verikokeiden tulokset ja tämän jälkeen siirryin tutkittavaksi. Sisätutkimuksessa kohdunsuu oli sormelle auki ja kanavaa jäljellä 2cm. Vauva sai ultrassa painoarvioksi 3300g, eli ihan mukavankokoinen kaveri olisi tulossa. Tutkimuksen jälkeen lääkäri totesi kaiken olevan kunnossa, lapsivettä normaali määrä, vauva pirteä ja hyvävointinen. Omatkin kutinat olivat tänään jo helpommat, joten ehdin ajatella jo kotiinlähdön kutsuvan.

Viimeinen mahakuva, viikot 38 + 6.

Me ollaan suunniteltu tuota käynnistystä, kun viikot ovat kerran näin hyvät, lääkäri totesi. Sain kysytyksi, että milloin sitä sitten ajateltaisiin, ja vastauksena sain tomeran viimeistään iltapäivällä. Tässä vaiheessa me molemmat varmaankin valahdettiin kalpeiksi, jotenkin sitä oli pienessä mielessään vielä ajatellut, että maanantaille se siirretään, eikai nyt vaan perjantaina mitään käynnistellä jos ei ihan pakko. Pienen järkytyksen saattelemana sain änkytettyä muutaman kysymyksen, ennenkuin meitä lähdettiin reippaalla tahdilla kiikuttamaan kohti osastoa. 

Osastolle päästyämme meille esiteltiin paikat, ja näytettiin minulle tarkoitettu vuodepaikka. Huone oli perus kolmen hengen huone, minulle oli määrätty keskimmäinen paikka. Levittelin hieman tavaroita leviäksi paikalleni, ja pian, 10.40 sain ensimmäisen suun kautta otettavan lääkkeen. Kun pyörittelin pilleriä sormissani ennen nielemistä, oli ajatuksena vain se, että onko se nyt menoa tämän jälkeen!

Lääkkeen jälkeen pääsin uudestaan sydänkäyrien ottoon, sillä aamulla otetut käyrät olivat hoitavan kätilöni mieleen liian lyhyet. Niinpä oli 20-30 minuuttia pötköttelemässä kuunnellen vauvan sydänääniä. Tunnin päästä lääkkeen otosta tunsin vaimeita, kuukautiskivun tapaisia polttoja alaselässä ja alavatsassa, mutta en tiennyt olisiko tunteet pitänyt laittaa jännityksen vaiko lääkkeen piikkiin.

Iltapäiväkahden aikoihin sain seuraavan lääkkeen, samanlaisen, kuin aiemmin päivällä. Muuten päivä kului hiljalleen odottaessa ja tasaisin väliajoin otettiin vauvasta sykekäyriä. Kävimme kävelemässä - ensin Tyksin rappusia sisällä ylös ja alas, sitten käytävillä vaellellen myöhemmin pihalla sairaalaa ympäri. Sairaalan pihalta löytyi myös portaat, joita taapersin ylös ja alas. Supistuksia tuli kävellessä melko tiuhaan, useampi kymmenen minuutin sisällä. Ajatus siitä, että kyllä se synnytys vielä käynnistyy, lisäsi motivaatiota taapertaa entistä enemmän. 

Kolmannen lääkkeen ottoaikoihin, iltakuuden ja seitsemän välillä olin jälleen käyrillä, ja samalla tehtiin sisätutkimus. Kohdunkaula oli hävinnyt ja kohdunsuu muutaman sentin auki. Jes, supistukset olivat siis tehneet tehtävänsä! Tai ainakin aloittaneet ne... Kolmatta lääkettä en enää saanut, kun kätilö katsoi käynnistyksen edenneen ihan hyvin, ja annettaisiin sen edetä tästä eteenpäin omalla painollaan.

Pian tämän jälkeen supistukset laantuivat ja loppujen lopuksi katosivat kokonaan. Nukuin tässä välissä hetken aikaa, ja pieni masentava tunnekin iski - tässäkö se nyt oli toistaiseksi? Mielessä pyöri vain se, että ei me tänään ehkä synnytetäkkään ja Markus joutuu lähtemään yöksi kotiin. Yhdeksän jälkeen kuljimme osaston käytävällä vain ympyrää ja odottelin, josko supistukset alkaisivat kuitenkin - turhaan.